20. marraskuuta 2013

23.-30.9.1942 Pistoolikauppoja ja loma-anomus 9 vuorokautta

Syyskuu 1942

23.9. Tänään oli kivääri tarkastus.
                      Minun kiväärini joutui 4 luokkaan sain 8 puhdistusta.
                      En käynyt töissä. Ryssä alkoi 5 aikaan ampua tykillä jo K.R.K.lla tuli lähelle - heräsin kun sain hiekkaa silmiini. Oma tykistö P.S.T., kivääri pikku-heitin ja jalkaväen aseet karkoittivat Ryssän partion. Kuitenkin 3 kaatunutta.
Kirje Aaro?? Serkulta 20/9


24.9. Koko joukkue on nyt kapula sillan teossa.
                      Tulikin 10 m matka aamupäivälllä.
                      Kävin töpinästä saappaat, kun suolla on märkää.
                      Teetän vielä 2 metalli-tuppea ennen kuin tekijät lopettavat kokonaan.
29 tili 10/9-25/9. 180 mk.


25.9. Satoi pitkin päivää ja sentähden ei työt oikein sujuneet sateessa.
                      Tekivät uuden lomalista. Olen siinä 5, vaan tuli väliin II (kaksi?) ylimääräistä.
                      Linjoilla hiljaista.
Ventti peli hyvin vilkasta.
Ryhmän-?? Isälläkin?? oli tili myyty jo melkein T.A. Kaikki pelaavat.


26.9. Otin asetakin ja luovutin puseron pois.
Kuulin Valtaselta (hän tuli lomalta) että kotona oli palanut kuivaamo-riihi. Vehniä paloi 11 hl. rukiita 8 hl. Vehnät Hynnisten ja rukiit meidän.
Lomalle mennessä otin puseron takaisin.
Kirjoitin Serkulle 23/9.


27.9. Liikuin asioilla koko päivän.
                      Kävin ???? joukkue saunassa.
                      Pyysin komp. pääl 9 vuorokautta lomaa ja sain.
                      Holma oli hiukan pähnässä ja vaihdoin hänen kanssaan 6.35 pistoolin  (Banard.) 7.65 F.N.
                      Kirje S Pulliaiselta.


28.9. Sain lomaa 9 vuorokautta. Möin Saunajoelle Hohmalta vaihtamani pistoolin 550 mk.
                      Juna lähti Valk. järveltä 15.50.
                      Viipurissa 18.15. lähti 18.50. Kouvolassa 22.10. Lähti 22.20


29.9. Pieksämäellä 4.05, lähti 8.40. Kolkontaipaleella 11.30. Kotona 14.30. Tulin Kalle Nykäsen hevosessa. Paunolanmäeltä jalan.



30.9. Kävin hakemassa öljyä Tuusmäeltä Kertun kanssa hevosella. Saimme 35 lit 11 mk lit.
                      Olin illalla kylässä Rappolassa ja Kertulta sain kuvan. Tehtiin sovinto (kuva) ><-><
                      Myöhällä oltiin Räikkäälän kiikulla. Kiikuin ympäri. K. Hussi ? (ehkä Husso) oli siellä Kolkonrannalla.