Taustaa päiväkirjoista
Tähän blogiin on kopioitu Laur-Mies Liljeströmin päiväkirjamuistoja. Olemme pyrkineet kopioimaan merkinnät mahdollisimman autenttisesti Laur-Miehen sanoin. Joissakin kohdin on epäselvyyksiä ja varmasti myös meidän lyöntivirheitä.
Kuvat ovat Laur-Miehen omasta kuva-albumista, aivan varmuutta ei ole, sattuvatko juuri oikeaan tapahtumaan. Kuitenkin niistä saa mahdollisesti laajemman kuvan tapahtumista. Lisäksi pyrimme linkittämään blogin ulkopuolisia linkkejä ja tapatumia, jotka tulevat päiväkirjateksteissä esiin.
Ensimmäiset merkinnät ovat vuoden 1942 syyskuulta. Ensimmäinen vihko päättyy lomatunnelmiin 7.10. Välistä ilmeisesti puuttuu yksi kirjanen, koska seuraavan kirjan ensimmäiset merkinnät ovat joulukuulta 1942 lomalta palatessa.
Sodan päättyessä, 1944 syksyllä, on kotiutumisen tunnelmia, joista kerrotaan ainakin yhdessä vihkosessa.
Laur-Mies on kirjoittanut myös myöhemmin päiväkirjoja, ainakin -60 ja -70 luvulta on tallessa muutama kirjanen. Katsotaan päästäänkö lisäämään näitä merkintöjä jossakin vaiheessa blogiin. Vanhimmat päiväkirjat löytyivät Kivelän aitasta syksyllä 2013.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Aloitin tänään lukemaan tätä blogia enkä malttais lopettaa, on niin mielenkiintoista =) Ootte tehny aivan valtavan työn, kiitos siitä! -Marianne
VastaaPoista