8. joulukuuta 2013

8.-14.2.1943 Rakennustyöt sujuvat ja lomaa luvassa


Helmikuu 1943

8/2
Kävin Leinikylässä postilla. Autoa sai odottaa pitkään ja oli se täynnä. Keltainen vaara pelaa palloa luistin radalla. Se onkin nyt kohta kunnossa, kun pakkaset tulivat. Lotat illalla tanssivat, kun Aino Suokas ja Helmi Uosukainen ..-lotta lähtevät lomalle huomenna. Rau.. soi. 
Kirje Eeva-R.ltä 31/1

9/2
Pakkasta 20 ast. Työt sujuvat nyt hyvää vauhtia, kun tänään tuli toimistohuone melko valmiiksi. Seiniin tuli paneli laudoitus. Pojat kävivät kuvissa, vaan minä olin kotona.
Kirjoitin Eevalle 8/2

10/2
Ovia ja ikkunoita laitetaan paikoilleen. Ovet tulevat puoliksi pontista ja puoliksi vaakaa lautaa. Rakennukseen on tehtävä 19. ovea. Viime yönä oli lentotoimintaa. Ryssän koneet olivat hakeneet Kiviniemen kasarmia vaan eivät löytäneet. Elokuva Sumujen laituri. E. H. on tullut lomalta.

11/2
Työt ovat nyt pää asiassa ovien tekoa. Minä tein tänään oven. Kanttiinilla oli tänään viihdytyskiertue. Menin sinne sattumalla. Hanuri soittoa ja laulua. Kävimme yläkämpässä pelaamassa. 

12/2
Mestari kehuu vain töitä, että hyvin sujuvat. Lupaa lomaakin Majuri Härkösen lupauksesta. Tänä iltana klo 7 aikaan toi Valkjärveltä 5 Saksalais mallista autoa tiiliä. Meidän piti purkaa lastit ja elokuviin jäi menemättä. Pidettiin illalla muuten lystiä.

13/2
Rakennustoimiston johtaja kävi tänään katsomassa työmaata. Kanttiinilla oli tänään päivät ja urheilu opistolla nyrkkeilyt. Oli 10 jälkeen katsomassa painia kuvista tullessa. 88 ottelua oli niistä kaikki paitsi 19 selkävoittoa. Kiisseli heitti hienosti vastustajansa lattiaan kohta ollaan ainon kanssa painija. 
Kirjeet Isältä ja äidiltä 10/2 anulta 9/2 Mummolta 10/2

14/2
Lotilla (Henna Roossilla) oli kahvitarjoilu koko komennus porukalle. Hyvät vehnäset. Olin 16 kuvissa ja tullessa sain tietää, että on lähdettävä huomenna lomalle. Soittivat myöhään. Järjestin, että lähden huomenna ja pääsen illalla. 
Kirjoitin Isälle 13/2

1.-7.2.1943 Keltainen vaara liikkeellä



Helmikuu 1943

1/2
Toisetkin pojat joutuivat muuttamaa pois koululle Päävartiosta, kun sinne tulee vakinaisen aikainen vartio. Ratsuväen miehillä on poikasena kiinni otettu kettu häkissä. Töitä tuli tänään enemmän kuin koskaan. Melkein koko seinä laudoitettiin. 

2/2
Työt edistyvät pikkuhiljaa. Joka 7 huoneessa alkaa olla työt alulla. Olimme upseerien asunnolla purkamassa tiili kuormaa ja saunalla kannettiin erään Majuri Nymanin huoneesta tavarat maalausta varten pois. Vanjat käyvät pyytämässä leipää meiltä. Annamme aina heille sitä.

3/2
Työt luistavat hyvin. Tänään vuorattiin. On aivan vesi-keli ja kastuttiin kun räystäät tippuivat. Ratsuväen viskaalit vaativat tekemään kunniaa kuulemman alik. Kanttiinilla soittaa vain keltainen vaara (ratsuväki) oli edustettuna. Illalla olimme kahvilla lottien kämpässä. Korp. .. Risto .. kom. mies. 
Paketti kotoa 25/1 Isältä ja äidiltä K. 25/1 
Kirje M. Loikkaselta 28/1

4/2
Viskaaleja m. m. Majuri Härkönen kävivät työmaata katsomassa. Kiirehtiä kuulemma pitäisi. Pari poikaa on auton mukana hankkimassa rakennus aineita, kun ovat Valkjärveltäkin haettava. Rakenteilla on tämän koulunkin toinen pää sekä upseerien asunto. Elokuva. Ristikot mustuvat.
Kirje Anulta 31/1 mummolta vastattu 30/1

5/2
Majuri oli luvannut lomaa, jos tehdään työt pian. Keltainen vaara tekee luistin rataa. Kävin Iltamissa. Illalla tanssittiin lottien kämpässä äänislinnan radion mukaan. (Neiti) lotta Aili Suokas. Aino Suokas Kpk 2. 8254. A.. Kas..mäki

6/2
Työt sujuvat entiseen tahtiin. Hyvin herrojenkin mielestä. Laitoin Raken.mest. Viitasen tenavalle suksi sauvat oikein .. aineista. Lotat illalla humu tuulella. Menivät johonkin illalla. Keltaista vaaraa liikkeellä. Vesterinen soitti hanuri..
Kirje Rauhalta 3/2 vastasin. Vastasin Anulle 4/2

7/2
Nukuin viime yön yläkerran likkojen puseron vieressä. Rupesin nukkumaan 1.02 Sataa lumiräntää. Elokuva .. kehässä. Kaikki nuoret lotat yö juoksulla automiesten y.m. kanssa. 
Kirjoitin Reino-sedälle. ..talle 3/2

3. joulukuuta 2013

23.-31.1.1943 Komennuskäsky työmaalle

Tammikuu 1943

23/1
Tänäänkään ei ollut mitään harjoituksia. Muut joukkueet ovat olleet harjoituksissa. Tänään käytiin saunassa ja olikin se paras tähän asti Kannaksella näkemäni sauna. Ostettiin Ossin kanssa käteisvoitto arpoja ja voitettiin 50 mk. Tuli porukassa. 25 mk arpa.
Kirje M. Loikkaselta 17/1 vastasin

24/1 
Tänään olimme harjoituksissa. Upseeri ja aliupseeri kurssi oli johtajina. Kapt Kalanto II patalj. 15 R. on kurssin johtaja. Muista upseereista tunsin Kapt. Valasen kevyt osaston k.k. kn päällikkö ja luutn. Viinanen Penttilän adjutantti. Illalla ampumaharjoitus. Elokuva ..
v. 1943 2 tili 180 mk 10/1 - 25/1 R.sedältä paketti 19/1 Miehen päivä onnittelut Anulta.

25/1 
Pieni hiihtoretki kovassa pakkasessa I ja II jouk, mukana .. kanssa. Valokuvattiin järven jäällä oli säteilevän kaunis ilma. Illalla tuntuu pakkanen lauhtuvan. Illalla kävimme Lepistön kanssa maidon haussa . Saun.. Tänään en käynyt.
Kirjeitä Rauhalta ja Reinolta 22/1 Anulta 22/1 Arvo serkulta 22/1

26/1 
Tänään klo 14 aikoihin tuli komennuskäsky III I j. pojalle. Mäelle, osulle ja minulle. Luovutimme sukset pois ja otimme kaikki pakkaukset mukaan. Auto tuli hakemaan. Olimme Kivimäessä noin 1 t.nin matkan jälkeen. Tuuli oli ankara ja paleli. Silta oli tehty siihen josta tulliin kevyt as. aikaan yli. Majapaikka kasarmilla. Peti hyllyllä.
Kirjoitin Rauhalle vast. eiliseen. Kirje E.K.lta vastasin Anulle 23/11

27/1 
Rakennus mestari otti nimet ylös ja vei työmaalle, joka on kranaatin repimä sauna. Aloitimme työt .. ja Mäki ilmoittivat kirves miehiksi itsensä. Olen hanttimiehenä rakennuksella. Herrat (Majuri) kävivät tarkastamassa työmaata. Klo 20 urheilu opistolla viihdytyskiertue J.R7 Hauskaa oli myös takaisin paluu.
Vastasin E-Liisalle 26/11

28/1
Kävin Leini kylässä hakemassa postia. Menin tykistön autossa, kun myöhästyin sairaala autosta. Tulin 5 autossa KS2. joka on aivan vieressä. Tapasin Erkki Kososen Säämingistä Tuusmäessä olimme yhtenä Nuorisoseurassa kursseilla. On urheilu kursseilla ja samasta porukasta kuin Urho Kärkkäinen.
Kirje Isältä 23/1

29/1
Joudutaan muutamaan pois jo koko entinen porukka. Huomena tulee U.R tä alokkaita Kasarmeihin. Työt sujuvat hiljaa kun puuttuu minkä mitäkin ja ei voida jatkaa. Illalla hauska Elokuva-matka. 
Eeva Haajanen Kpk. 2.2172
Vastasin Isälle 28/1 A serkulle 25/1

30.1.
Jouduttiin muuttamaan lääkintäkomppanian, auto ja viestin kanssa pois kasarmilta. Majoituttiin koululle pieneen kämppään, jossa on lottien keittiö. Päävartioon sopi 6 ja koululle 7. Hauska paikka Änisen suunnalta tuotiin U.R. miehiä, vanhaa porukkaa. Vietin hauskan illan kahvilassa.
Kirjeet mummolta 21/1 ja S.P.tä 27/1

31/1
Tänään on kaivannut ruokaa koko päivänä, eikä liioin juomistakaan. Tuntui koko päivän väsyttävän ja olo vetkolle. Lottien .. aivan lähellä ja hyvät näköalat. U.R.tä tuli nuoria miehiä koko rykmentti. Hauska elokuva, vaan paljon tungosta. oli 3 näytöstä.

2. joulukuuta 2013

15.- 22.1.1943 Leini järven jäällä näytöstä saksalaisille

Tammikuu 1943

15/1
Ahkion veto harjoitusta vaihtelevassa metsä maastossa. Saimme myös työ-aseet Tarkka-ampujalle minullekin, kuulun lapio. Kanttiinilla oli Suomen mestaria m. m. painioita ja nyrkkeilijöitä. Nähtiin III ottelua kummassakin urheilu lajissa. Näitä kehoitettiin myös meidän harjoittelemaan.
Kirjeet R. sedältä 12/1 Anulta 11/1 vastasin.

16/1
Hain Töpinästä uuden pakin, henkselit ja leipälaukun. Käytiin täisaunassa jänislammen rannalla. Luovutin Aaltosen pien kiv Hre a.ulle se on nyt a.s.Pllä. I kom lohkolla oli II ryssää tuli ampumahaudan reunalle, mutta toinen kuoli ja toinen jäi vangiksi.
Vastasin a. serkulle 13/1 Anulle 15/1 ja Mummulle 14/1 kotoa paketti 8/1

17/1 
Aamulla saatiin hälytys olla valmiina lähtemään, mutta mihinkään ei kuitenkaan lähdetty. Kävin Saaren kanssa kanttiinilla kuuntelemassa musiikkia, se tuli radiosta ja viestistä lähetettiin.
Kirjoitin Isälle 14/1

18/1
Tänään hiihdeltiin Rykmentissä. Komp. oli täysi vahvuisena  hevoset ja kenttäkeittiö mukana. Pakkaus, kivääri leipälaukku ja lapio. Niistä tuli sellainen taakka, joka päivä vietävästi huonolla suksen kelillä ja kiväärin ollessa epä mukava selässä reissu muodostui rasittavaksi monille m. m. minullekin.
Kirje a. Mikkoselta 15/1 vastasin

19/1
Tänään klo 9 aikaan alkoi marssi Raudun leinikylään. Matkaa oli 27 km. Pakkaukset saimme laittaa kuormaan, mutta kiväärit ja leipälaukut oli selässä. Palkealan aukea kierrettiin ja sitten syötiin herne pokka. Matkaa jatkettiin senjälkeen Tulin leinikylään hyvissä voimissa. Täällä on Rykm. esikunta ja paljon asumuksia majoituttiin parakkiin.

20/1
Klo 9 aikaan oli järjestäytyminen Leini järven jäälle. Siinä patalj 57 Ryk 15 y.m. otti vastaan Saksalaiset upseerit. Seurasi näytös etenemisestä järven yli eri muodoissa. Illalla sama mutta myös metsä-maastossa. Saksalaiset väsyivät eivätkä halunneet nähdä enempää. Majuri Hokkinen kiitti Pat. hyvästä suorituksesta.

21/1 Herätys klo 2.30 Korvikkeen keiton jälkeen klo 4 aikaan lähdettiin noin 15 km. in päähän Petäjärvelle. Kuljettiin m m. rautatietä myöten. Maasto oli erinomaista (sopivaa näytökseen) metsä harvaa ja maasto vaihteleva. Edettiin 5 km metsässä ruokailtiin ja tultiin Leini kylään klo 4.25 Suksilla tänään 12 t melkei noin 30km Illalla elokuvat Käytyä tuli.

22/1
Aamulla ilmoitettiin, että saadaankin jäädä tänne. Muista yksiköistä tuleet lähtivät vaan meidän komp. jäi upseerikurssien ajaksi. Haapamäki ja Lepistö M. lähtivät hakemaan 5 joelta sinne jääneitä tavaroita.

8.-14.1.1943 Suksilla liikkumismuotoja harjoitellaan

Tammikuu 1943

8/1
Tänään meidän komp. muutettiin pois linjasta klo 1 aikaan. I jouk on reservissä uutisen komento paikan luona kesällisessä tulikko korsussa. Kuuleman viedään Rautuun koulutettavaksi. Tänään ei päässyt yhtään miestä lomalle II kom.
Vastasin Sirkan kirjeeseen 1/1

9/1
Klo 12 oli puhuttelu Komp. komen kapt Antila. Joudumme kertaamaan pääasiassa suksilla liikkumista. Meidät viedään johonkin jossa näytetään kuinka Suomalaiset sotilaat liikkuvat ja tappelevat. Meidän komp. on valittu koko Suomen armeijasta tähän tehtävään, jonka täytyy onnistua.
Tili 120mk. 30/12 -42 -- 10/11 -43

10/1 
Saimme tänään aamupäivällä sukset. Ne olivat vanhoja. Minäkin sain vanhat sukset ja kantapainot (?). Saimme ylimääräisenä sissimuonia. Nestori vei meidät korsun poikien rahat ja peli loppui jatkuakseen toisessa kämpässä. Koski on myynyt jäniksen nahoista paitaan asti, että pääsi peliin.

11/1
Tänään aamupäivällä oli suksi muodollista. Se tuntui menevän kaikilta hyvin. Olin 38 viimeksi Parkuinmäen suojeluskunnan alokaskursseilla. Vaihdoin sukset.

12/1 
Aamupäivällä suksiharjoituksia. Latupartion toimintaa. Ryhmän joht. saivat illalla kompassit. Sain nyt enemmän tilaa. Sain Rykmentin merkiin se maksoi 30 mk.
Kirje Eeva-Liisalta 10/1

13/1 
Joukkueen eteneminen maastossa ja etenemis muodot. Avojono, avojono parijono, Neliö ja kolmio. Saimme ruokosauvat. Komp. tuli uusia varusteita. 
Kirjoitin Eevalle 12/1 Kirje Arvo-serkulta 14/1

14/1 
Harjoitukset täysi vahvuisella komppanialla. Jääkäri komp. saimme täyden. Viitaniemi on komennuksella II Ryh. tuli II miestä lisää. Jaettiin uusia varusteita, manttelia, asetakkia, housuja, kintaita ja kenkiä. Sain vain hiihtokengät syylingit ja rukkaset. Vaihdoin V.H sormuksen tupakalla.
Kirjeet Isältä 9/1 Mummolta 12/1 Aatolta ja Rauhalta 8/1, alla jo R. vastasin

Vuosi 1943, 1.-7.1.1943 Pietarin valonheittimien keilat taivaalla

Vuosi 1943

Tammikuu

1/1 
Hiihtelin heti aamulla lähelle Niittyjärven kylää oravia jahtamaan, mutta ei näkynyt edes jälkiä. Menin Saarisen jälkiä S. ja I. saivat. Aloitin vuoden korvikkeen keitolla. Laitoin juuri korviketta pakkiin, kun vuosi vaihtui. Linjoilla jonkun verran meteliä, mutta ei vastaa viime vuotta.
Kirje M. Loikkaselta 28/12 42. vastaus heti.

2/1 
Tänään Raition kanssa metsä reissu, vaan en saanut, mutta Rautio sai yhden Ne eivät kulje maassa ollenkaan, vain puissa ja siellä hiljaa Eikä tahdo nähdä syönnöksiäkään. Minulle jäi Aaltosen pien. kiv kun hän lähti toissa päivänä I kk den opinto lomalle Helsinkiin.
Kirje äidiltä ja Reinolta 28/12 -42. Vastasin heti.

3/1
Aamiaiselle asti metsässä kävelyä, vaan ei oravan jälkiä missään. Toisetkin tulivat ilman oravia pois. Ihalaiselle teeri. Venttaaminen on muodissa. Viestin miehiäkin on mukana. Ihalainen ja Viitamäki voittavat. 1/1 asti on jouk. joht- ylik. Vieno Anttila.
H. serkulta kirje 29/12 -42 vastasin. Onnittelu kortit Aatolle ja Reinolle.

 4/1 
Taas muutimme linjoille oikealle. II Ryhmä joutui pikku-korsuun. Vartio paikkoja edelleen 2 ja 5 miestä 2 tunnilla vartiossa. Saimme aikamoisen jyryn aikaiseksi. Tykistön tulen johtoa ei ole enää II kohdalla.
Kirje Eeva-Liisalta 2/1 Mummolta 1/1. Vastasin

5/1
Saunapäivä. Ihalainen ja Manne (V.T. lähetti) lämmittivät saunan kuumaksi. Pikku korsu on vietävät kuuma Ulkona pyryttää. Saimme puhelimen välityksellä noin tunnin ajan musiikkia viestistä. Kuului mainiosti.
Kirjoitin Mummolle 4/1

6/1
Ilma muuttunut pakkaseksi. Ryssä ei juuri ammu, eikä täälläkään ammuskella. Näkyjä sen sijaan tulee päivisin useita kymmeniä. Tänään ampui puunhakijoita aivan lähelle makulla. II on nyt hälytyskello. Leningradissa lentotoimintaa 18-20 välillä.

7/1
Pakkasta on noin 27 astetta II tuntia tulee vartiossa pitkäksi. Viime yönä jäätyi 5- joki. Pietarissa etsivät valonheittäjien keilat taivasta ja I.T. ampui suunnattomasti. Koneiden ääni kuului ja pommien räjähdykset. Puhutaan taas pois muutosta.
Kirjeet Sirkalle 3/1 Aulikselta 4/1 vastasin.

30. marraskuuta 2013

21.-31.12.1942 Joulun viettoa ja tilipäivä

Joulukuu 1942

21/12
Puolenpäivän tienoissa muutettiin reserviin siihen korsuun, jonka meidän joukkue aloitti. Se on puoli joukkue korsu vaan nyt siinä on koko jouk. 25 miestä. Korsu on ihan märkä sekä homeinen. I Komp. pojat jättivät vielä epäjärjestykseen. Jouduin perä nurkkaan. Keljutti hiukan vaan läh..
Sain kaksi joulukorttia ja kotoa paketin 16/12

22/12 
Tänään levättiin Kanttiinilla kaikki miehet siellä oli Nakkilan pastori. Hän oli ollut ..kassakin. Piti meille mainion puheen. Poikienkin mieleinen. Hyvät pullakahvit myös vielä saimme. Saari ja Kallela tulivat lomalta ja komennukselta. U. Tolvanen. Helsinki Töölönkatu 19 a. 8
Sain 2 korttia ja Rauhalta kirjeen 18/12. Kirjoitin äidille paketista.

23/12 
Merkittävin tapaus oli kun lähdettiin 15-20 miestä partioon ja etsittiin töpinästä viinatehdas. Vettenranta lähti pois, vaan Viinamäki jäi ja keitettiin miehissä ja juotiin. Tuli 2 panosta ja noin 6 lit viinaa. Kehuivat olleen .. mallas jauhot. Ollikainen (ylik) heitettiin ulos ja .. kävi Valtosen kanssa että omasta syistä selvää.
Rauhalta kirje 18/12 Sain Mirkun osoitteen ja kirjoitin myös kotiin Kirje mummolta Arvo S. kortti

24/12
Pojat kävivät keittovehkeet korsuun vaan eivät lähteneet patalj korsuun puheille. Painoivat kait villaisella Töpinässä ovat hyvin kohteliaita. Sain eilen Reino-sedältä kirjapaketin ja Anulta hienon piparkakkuja ja kirjoitus vehkeitä. Tuntemattoman sotilaan paketti tuli Kaurotselle ja sisälti korppuja käsineet karamelliä. Sain 4 joulupakettia.
Kiitin Anua paketista lähetetty 16/12
Valtonen järjesti yllätyksen, kun oli jokaiselle laittanut Rouvansa kanssa paketin. Ja jouk- oli II kattilaa. Tupakkaa oli ja puoli tusinaa piippuja. Jokaisen paketissa oli sokeria karamelliä laatikko tupakkaa ja sähkö lam. 
Olin pikkuisen humalassa kun Saarisen Antilla oli litran verran. Illalla myin Raitiolle puolikkaan, kun tulin luvanneeksi 100mk.

25/12
Klo 8.30 oli Joulu jumalan palvelus. Komp. komentaja paikan lähellä. Ryk. komentaja oli koroittanut 13 miestä seuraavaan sotilas arvoon. Meidän ryhmän johtajan Viitaniemen kersantiksi. Paasikallion korp. H. Liikkasen alik. Korsut ja II j. Kaikkia on riittämiin, eikä mistään ole puutetta. Töpinästä tuli heti jauhojakin.
Lähetin uuden vuoden korttia Erkki P:lle ja T:lle. Sain isältä ja äidiltä kirjeen 20/12 vastasin heti Rauhalle..

26/12 
Kävimme kanttiinilla juhlissa klo 9 aikaan. Ohjelmana oli kuorolaulua, korvikkeen juontia ja myös äänilevyjä kuulimme kovaäänisistä. Viestintä laitettiin Patalj on nyt moottori sähköä polkemassa. Kävimme Tapania ajelemassa Rykmentissä. Ei ollut elokuvia. Muuten hauska reissu, meitä oli 8 hevosella.
Kiitin R setää paketista kirjeellä. Vastasin mummolle 23/12

27/12
Kävelin hiukan metsällä ja sitten menin kanttiinille. Siellä oli paljon joukkoa. Orkesteri soitti ja III Räisäläistä neitosta oli laulamassa. Myös Rykmentin kom. oli mukana.
Sain Eeva-Liisalta kirjeen 22/12 kirj. vastauksen heti Eeva serkulle

28/12 
Aamulla oli kiväärin tarkastus. Joku kersantti sen piti sain 8. Iltapäivällä korsu työmaalla. Jäljellä pääasiassa sisustustöitä. Suvi-ilmoja on yhä piisannut. Tänään näyttää rupeavan pakkaseen päin. Saarinen ampui 3 pyytä samasta puusta.
Kirja Anulta 24/12

29/12
Tänään oli juoni tilannne. Ruokatunnilla hälytettiin reservi komp. ja sitten oli .. jo hyökkäyksen tapainen. Rykmentin komentaja oli katsomassa. Majuri kehui hyvin menneen. Lahjoitin Valtoselle 6 oravan nahkaa. Jotain 420 mk arvosta. Saarinen lahjoitti myös.
Akilta kirje 26/12 vastasin heti.

30/12
Aamupäivällä oltiin korsun teossa. Sitten tuli tilin maksajat ja saunassa käynti ja päivä kuluikin siinä iltaan. Korttipelitkin rupesivat taas toimimaan, kun saivat iltasella kortit.
Sain tilin 25/11-30/12 432mk. Vastasin Anulle 28/12 tullut kirje Anulta 26/12

31/12 
Käveltiin Mannen kanssa metsällä, kun yöllä oli satanut lunta. Ei saatu mitään. Kävimme Koskitsan joen takana. Saarinen ampui III ja Ihalainen ja Aaltonen ampui samoin 3. Uuden vuoden juhlia oli ollut Kanttiinilla. Radio remontissa.
Vastasin illalliseen Anun kirj.  Sain Mirkulta kirjeen, ensimmäiseen vastasin heti.

13.-20.12.1942 Eräs sota-ajan hauskimmista illoista Kanttiinilla

Joulukuu 1942

Aloitan muistiin panot lähdettyäni lomalta Kolkontaipaleen Seurojen talon rappusilta 13 pnä joulukuuta 1942. Matka sujui muuten hyvin, mutta menin paketti hyllylle nukkumaan ja ajoin Viipurin ohi. Junaparka vei Kouvolaan, josta lähdin klo 16.19 junalla takaisin Viipuriin ja Valkjärvelle, olin perillä 15 pvä klo 10.15
14 päivä kului matkalla

15/12
Lähdin puolen kymmenen myöhästyneen kanssa Valkjärveltä klo 4. Raudussa oltiin 5 ja levättiin 7 asti. Siitä päästiin .. patalj autossa melkein perille Palkeelaan käveltiin noin 3km ja päästiin tukin vetäjän autossa aivan Patalj tiehaaraan. Siitä päästin kotosen hevosessa täpinään. Perillä klo 10.15. vartioon klo 16.30-18. Luultavasti loma..
Rauhalta kirje 27/11 Kirjoitin kotiin isälle 

16/12
Tuli pakkaset. Vaihdoin omat saapashousuni, kun kiiskilä menee lomalle sarkaisilla valtion housuilla. Pian laittoivat 4kg kasapanoksen II kohdalle, niin että saa vetää langasta kun ryssä tulee partioon. Tiainen pääsee tänä iltana. Ostin Raitiolta 3 tupakka-askilla kellon - Tosin rikkinäisen.
Kirjoitin Rauhalle

17/12 
Ryssän lentokone lensi illalla hyvin matalalta yli ja oli pudottanut pienen laskuvarjon puuhun. Manne se löysi ja ampui puusta alas. Joutui.. Se on silkkiä mitä parhainta. Sain II askia sakariiniä Kanttiinilta 5 mk kpl.
Kirje Sirkka Pulliaisesta 14/12 sain kuvan. Kirjoitin 12 joulukorttia. Kirjoitin tädille.

18/12
Kanttiinilla oli klo 18 Viihdytyskiertue. Esittivät hauskan iloittelu kappaleen. Mukana m.m. Mättönen. Kanttiini ääriään myöten täynnä. Kauniin tytön laulun ja Mättösen juhlapuheet jäivät hyvin mieliin. Niinpä voinkin merkitä erään sota-ajan hauskimmista illoista.
Kirjoitin vielä 1o joulukorttia. Kirjoitin Anulle.

19/12
Tänään 19 uutisissa luettiin, että oravia saa ampua huomisesta alkaen kahden viikon ajan. Lutikoiden takia en nukkunut viime yönä juuri ollenkaan. Aamulla torkahdin puoli tuntia.
Sain 6 joulukorttia. Kirjoitin Sirkalle 17/12. Aatolle myös.


20/12 
Saarinen ja Viitaniemi ajoivat aamupäivän jänistä. Puolen päivän tienoilla pojat ajoivat sen makuulta korsun ja linjojen välistä ja sitten mentiin miehissä (8) ja hetihän se lähtikin. Puolamäki päästi II K.P sarjaa päästä läpi.
Sain Akilta kortin ja osoitteen. Kirjoitin III joulukorttia.

25. marraskuuta 2013

1.-7.10.1942 Puintia Tuusmäellä

Lokakuu 1942


1.10. Aloitettiin puida. Tänään klo 11. Puitiin 6 t. 5 min. Oljyä meni 16 lit.
                      Kauroja 52 säkkiä,  ohria 13 säkkiä. Kokkoselta oli 2 miestä puimurissa.
                      A. Nykänen kävi meillä.


2.10. Puitiin… Ensin Kokkosten vehnät puoli t. omia vehniä 5 s. rukiita. Kone kuumeni kelalaakereiden kohdalta niin piti seisattaa.
                      Kävin illalla Roppolassa. Olin myöhään.
                      Puheltiin paremmin ikäviä asioita.


3.10. Käv??? nietillä???
                      Lähdin Savonlinnaan.
                      Juna oli myöhässä IT.S linnassa oli Anu Niskanen ja Aki Mikkonen. Akin kanssa käytiin kuvassa. Näin P. Ruuskasen junassa, Tepi Hyytiän Savonlinnassa ja 2 Kiljakaisen Y:n tuttja.


4.10. Huitelin Kukolla Anun kanssa. Teatteri päivät jäivät katsomatta, kun Anun setä tuli Kirkolle hakemaan Anua heille.
                      Ajeltiin Kolkonmäelle, kävin Niskasella kahvilla. Olin 20.30 kotona.
                      Kävin myös Kuu??? isän pyssyä kysymässä.


5.10. Laitettiin sepän tekemään puukkoon pään ja laitettiin Aaton kanssa tupakoita saunaan kuivumaan.
                      Pimeällä käytiin Ratolassa Rauhan kanssa.
                      Tie oli kurainen eikä valoja ollut. Tultiin pois kotiin. Hukkareissu. Puhuttiin ummet ja lammet.


6.10. Kävin Kurasessa??? Osikonmäessä ja vein pistoolini.
                      Olin Niskasella kylässä ja kävin Anua kyydissä kun hän lähti Sulkavalle.
                      Tuli pimeä ja hänen piti jäädä yöksi Tuusmäen Niskaseen.
                      Martta Loikkanen oli meillä yötä.



7.10. Lähtö päivä valkeni kauniina. Nukuin pitkään ja lähdin Aseveli juhlien lippuja viemään Tuusmäelle. Viljo Ahonen otti myydäkseen ja aloitti?? Kävin Roppolassa (Huom. Roppola eli Nykänen Kivelän rajanaapuri Paunolanmäen suuntaan).

20. marraskuuta 2013

23.-30.9.1942 Pistoolikauppoja ja loma-anomus 9 vuorokautta

Syyskuu 1942

23.9. Tänään oli kivääri tarkastus.
                      Minun kiväärini joutui 4 luokkaan sain 8 puhdistusta.
                      En käynyt töissä. Ryssä alkoi 5 aikaan ampua tykillä jo K.R.K.lla tuli lähelle - heräsin kun sain hiekkaa silmiini. Oma tykistö P.S.T., kivääri pikku-heitin ja jalkaväen aseet karkoittivat Ryssän partion. Kuitenkin 3 kaatunutta.
Kirje Aaro?? Serkulta 20/9


24.9. Koko joukkue on nyt kapula sillan teossa.
                      Tulikin 10 m matka aamupäivälllä.
                      Kävin töpinästä saappaat, kun suolla on märkää.
                      Teetän vielä 2 metalli-tuppea ennen kuin tekijät lopettavat kokonaan.
29 tili 10/9-25/9. 180 mk.


25.9. Satoi pitkin päivää ja sentähden ei työt oikein sujuneet sateessa.
                      Tekivät uuden lomalista. Olen siinä 5, vaan tuli väliin II (kaksi?) ylimääräistä.
                      Linjoilla hiljaista.
Ventti peli hyvin vilkasta.
Ryhmän-?? Isälläkin?? oli tili myyty jo melkein T.A. Kaikki pelaavat.


26.9. Otin asetakin ja luovutin puseron pois.
Kuulin Valtaselta (hän tuli lomalta) että kotona oli palanut kuivaamo-riihi. Vehniä paloi 11 hl. rukiita 8 hl. Vehnät Hynnisten ja rukiit meidän.
Lomalle mennessä otin puseron takaisin.
Kirjoitin Serkulle 23/9.


27.9. Liikuin asioilla koko päivän.
                      Kävin ???? joukkue saunassa.
                      Pyysin komp. pääl 9 vuorokautta lomaa ja sain.
                      Holma oli hiukan pähnässä ja vaihdoin hänen kanssaan 6.35 pistoolin  (Banard.) 7.65 F.N.
                      Kirje S Pulliaiselta.


28.9. Sain lomaa 9 vuorokautta. Möin Saunajoelle Hohmalta vaihtamani pistoolin 550 mk.
                      Juna lähti Valk. järveltä 15.50.
                      Viipurissa 18.15. lähti 18.50. Kouvolassa 22.10. Lähti 22.20


29.9. Pieksämäellä 4.05, lähti 8.40. Kolkontaipaleella 11.30. Kotona 14.30. Tulin Kalle Nykäsen hevosessa. Paunolanmäeltä jalan.



30.9. Kävin hakemassa öljyä Tuusmäeltä Kertun kanssa hevosella. Saimme 35 lit 11 mk lit.
                      Olin illalla kylässä Rappolassa ja Kertulta sain kuvan. Tehtiin sovinto (kuva) ><-><
                      Myöhällä oltiin Räikkäälän kiikulla. Kiikuin ympäri. K. Hussi ? (ehkä Husso) oli siellä Kolkonrannalla.

19. marraskuuta 2013

16.-22.9.1942 Probakandaa ja kapulasiltaa

Syyskuu 1942

16.9. Luostarinen kutsui kaikki marssijat klo 14 Patal esik. Sain pinnattua itseni pois ??? (Riusijöönan) kilpailusta. Ne ovat 20 pnä oli 32 Rykmentin kilpailuissa. Aika 2 t. 39 m.
                      Illalla jatkettiin propaganda lähetystä vähän vasemmalla 2 kerroksisesta korsusta.
                      P.ST tykillä jo ??? (uakulla) yritti ??? (rysy?) häiritä.


17.9. Tänään piti mennä potkupallopeliin ja samalla harjoitella marssimalla, mutta satoi.
                      Komppania muutti Palal?? korkeudelle taakse, mutta 1 joukkue jäi entiseen paikkaan.
                      Ryssät opettelevat kovasti suomea. Toinen osaakin vähän.
Kirje Isältä ja Äidiltä, Kertulta.

18.9. Probakanda (kirjoitettu kuten Laur-Mies on kirjoittanut) miehet antoivat musiikkia 12 aikaan, mutta ainoastaan meitä varten.
                      Teimme kapula siltaa ja toinen porukka 3 ja 4 R tekevät korsua.
Vastasin Kertulle 14/9


19.9. 2. kk:tta sitten tulin lomalta.
                      Pilvisiä ja sateisia päiviä.
                      J. hautaa korsua ja kapulasiltaa tehdään.
                      Lotta kävi myymässä koviketta y.m. muuta meille.
                      Ryssä ampui taas johdon poikki. Progaganda kova äänisistä.
                      Kirje Kertulta 14/9


20.9. Progakanda miehet menivät 3 Patalj.
                      Käytiin Lepiston kanssa elokuvissa ja kanttiinilla. Hauska kuva.
                      Halonen (?) oli nyt ???joonassa marssimassa 20 km:llä. Hän saavutti ajan 2 t. 10 min.
                      Sain Kertulta paketin ja kirjeen 15/9. Kirjoitin Isälle ja äidille 17/9


21.9. Yöllä pakkasta ja päivä kylämä ja kaunis. Vähäistä lentotoimintaa.
                      Kiväärin jynssäystä, kun huomenna pitäisi olla kova tarkastus. Vasta yli huom. Sauna. Ja sen takia mainio olo. Saimme perunoita ja pienen palan lohta.
Kirjoitin Kertulle 19/9 Rauhalle ja Mummolle 20/9


22.9. Kapulasilta jatkui tänään 15 m. Rotat tulevat yhä rohkeimmiksi. Kulkivat jo korsussa laverini alla. Söivät viime yönä pojilta kalat ja voit.
                      Linjalla rauhallista. Tykistä jo K.l.h ovat usein muita toimeliaana.
                      Elias huh??sta tuli tänään porukkaan toipumis lomalta. Haavoittui 11/7


18. marraskuuta 2013

8.-15.9.1942 Rykmentin 20km marssikilpailut lähestyvät

Syyskuu 1942

8.9. Ei kukaan muista nyt urakoita, ankara rapula päivä.
                      Pää ei tunnu yhtään kipeältä. Syönti käy ja väsyttää vain.
                      Pojat hiukan kinastelivat illalla, vaan meni välikohtauksilta.
                      Ryssä liikehti 2. jouk. lohkolla. Olivat ampuneet hälytyslangan poikki.
                      Paketti kotoa 3/9. Kirje Rauhalta 3/9


9.9. Jouduin tänään klo 2-4 juoksemaan ja kävelemään 17 km: n matkan. Kä???(kävelimme?) Salon kanssa. Salo oli 4. ja minä 7. viimeinen. Tämä viikko on nyt vapaata, kun pitää kilpailla ensi pyhänä 20 km:llä rykmentissä. Aikani oli 1 tunti 43 min 20s. Salon aika 1.35.  28 tili: 25/8 -10/9 192 mk. Kirjoitin Rauhalle 8.9
                    10.9. Rotat söivät minun voin melkein kokonaan. Sain sen juuri paketissa kotoa. Kävin ensi kerran Veikkolan kukkulalla jo palaneella kirkolla. Siellä kauniit paikat.
                      Näin myös luutnantti Tuomisen sitten, kun lähettiin K. osastosta. Hän on J.R.57. B patal. adjutantti.


11.9. Putosin yöllä linjapartiossa ollessani sirpalesuojaan. Sain vain vähän vammoja.
                      Sateinen päivä. Koitin saunassa painella kipeitä jalkojani.
Kirje Kertulta 8/9


12.9. Pastori kävi pitämässä hartaushetken.
                      Kirje opiston kautta voi ensi talvena opiskella, kun antaa pastorille ylös minkä kurssin haluaa opiskella.
                      Olen ajatellut maan mies koulua-
                      32 k??? tt? kuu?? tuli Tampereelta. Saan??? 86: Kertulle kirje 8/9.


13.9. Klo 8 alkoi Rykmentissä 20 km:in marssi 10 kg:man pakkauksen ja kiväärin kanssa. Lähdin hiekkaa repussa ?? (ehkä numerolla 50) klo 8.45, tulin 11.27. Aika 2 t. 38 m. Voitin Salon. Jalat eivät tunnu kovin kipeiltä, olen hyvässä kunnossa.
                      Maitoo (?) tuli. Söin kovasti.
Ostin Paasikalliolta piikkarit 1942 hyppy-heitto 150 mk.
Kirje Kertulta 11/9 vastasin heti.


14.9. Tänään lepäilin vain ja hoitelin vähän huonommassa kunnossa olevaa kroppaani.
                      Luutnantti Tuovinen kävi komentopaikalla ja pistäytyi meidänkin korsussa. Eilen ampui koko rykmentin lohkolla tykistö. Ryssä vastasi laimeasti.
Kirje M. Loikkaselta 10/9 ja ? Serkulta 11/9. Vastasin heti.


15.9. Tänään lähettivät ilta hämärissä propagandaa Ryssälle. Ajoivat autolla komentokorsun luo.
                      Se vanja oli mukana, joka tuli tästä yli. Ryssä antoi ??? (hakuja), mutta se ei häirinnyt lähetystä. Äijät pitivät tulikiven (katkuisen) puheen Politrukeille y.m. Yöpyivät meillä.

                      Kirjoitin Serkulle 14/9. Anulta kortti 13/9.

1.-7.9.1942 Urakointia ja juhlimista


1. 9. On kulunut 3 vuotta, kun sota alkoi ja Saksa hyokkäsi Puolaan. Olin Viklan (?) kanssa metsällä. Sain metson. Tänään ammuttiin 3 tuuman kanuunalla 5 ryssän pesäkettä nuuskaksi.
                      Meille annettiin yhdyshautaa kaivettavaksi 5 m päivässä mieheen.




2.9. Aamulla päätettiin urakka puoleentoista tuntiin. Ryssä ammuskelee lähiympäristöön usein, että ovella käydessä saa varoa.
Ryssän partio tuli asemien eteen, vaan kai koitettiin, Tykistö ampui molemmin puolin. Meiltä meni sähköjohdot poikki.
Kirjotin S. Pulliaiselle 26.8.


3.9. Ryssän koneet vierailivat 5 koneella lentäen korkealla. I.T. karkoitti ne ?? Laatokalta näkyy I. T:n valojuovat ja räjähdys. Siivet, tai valot.
                      Tänään alan koota tähän joukkueen miesten nimiä.
Kirjeet Isältä- äidiltä 26.8. vastasin heti. Kertulta 31.8.


4.9. Ryssiä oli kaatunut 5 miestä 3 jouk. lohkolla silloin, kun se yritti tulla joen yli tekemäänsä siltaa myöten.
Kanttiinilla oli aseveli-ilta, sen johdosta, kun on vuosi kulunut siitä kun ensimmäiset suomalaiset tulivat  5 joelle. Majuri piti hyvän puheen.
Kirje H? Serkulta 1/9 Kirjoitin Kertulle 3/9


5.9. Lavialaiset tulivat ??? (Kuntalan?) kanssa käymään poikien luona. Kanttiinilla oli taas juhla ja oli sielä puoli komp. Illalla tulivat meidän korsuilta paikalle juhlimaan. Viinaa oli kovasti.
Kirje Mummolta 2/9. A. Niskaselta 3/9.


6.9. Herrat juhlivat toim?? paikalla, niin että kömpivät nelinkontin suolla. 2. patalj. oli puukotettu lääkintä kapteenia keuhkoon asti. Pataljonialla on lomakielto syyllisen löytämiseksi. Ryssän kersantti tuli I.K.K. tuo te yli (huomautus: ilmeisesti loikkasi rajan toiselle puolen). Kertoili nälästä ja huonosta taisteluhengestä.
                      Kirjoitin mummolle 5/9
7.9. Tehtiin urakasta vain puolet 5 m kahteen mieheen.
                      Eilen lähti kaukopartio K.R.H hon.
                      Tänään tuli Hattanen lomalta. Toi jokaiselle tupakkaa joka polttaa. 24 miehistö kaikki oli 15 pulloa viinaa. Koko jouk oli kännissä kiljulleen? (tai hiljalleen)??


                      Kirjeet Kertulta 6/9. M. Loikkaselta 31.8. Vastasin heti. Vast. A. Niskaselle 5/9.

(Blogin tekijöiden huomio- kuva Mannerheimin juhlista ei ole syyskuulta 1942 eli ei suoraan liity päiväkirjamerkintöihin)

Ensimmäinen Joukkue 1942

1942-


1. Joukkue
1. R
Reino Kauharanta, Turku Luostarink. 14
Haapamäki ??? Voimala ???
Hir??? Jussi Lavia, Niemenkylä
Kalle Jasurinen? ???
Mäki Uuno, Orivesi ??
Arvo Raiskio Piitiala Manloniemi
Heinonen Teijo Lavia Niemenkylä,
Huhta Uljas, Lavia Niemenkylä



2. R.
Alik. Viitaniemi Vieno, Kyröksoki, Osara
Ltn. Hakala Heikki, Lavia Riittala
Koski Tauno ?? ??
Hämäläinen Toimi Muur????
?? Haukijärvi Uljas, Lappi, Ol.
Lepisto Martti, Kihniö, kirkonkylä
Sauanoja Lauri, Lavia, Peräkylä


3. R
Pentti Saari, Lieksa
Lari Peltomaa, Lavia, Kalliala
Järvinen Nestori, Kintaus, Metsäkulma, Petäjävesi
Aro Urho, Lavia, Haumia?
Matti Järvinen, Lavia, Valliala??
Eino Valtonen, Rantasalmi, Asikkala
4. R
Eero Hakala
Raika Esko??, ???
Kutvonen Yrjö, Rantasalmi, Kolkonpää
Tauno ??? , Jäppilä, Kotiranta




(Kopioijan huomautus: Joukkueen jäsenet lueteltu päiväkirjan alussa, jokainen omalla käsialallaan kirjoittanut. Kaikista valitettavasti ei saa selvää. Mahdollisesti myöhemmin tarkennetaan. Jatkossa ? silloin kun teksti on epäselvä. Pyritty kirjoittamaan kuten Laur-Mies, mm. yhdyssanat kirjoitettu kuten Laur-Mies.)